Mikael Agricolan kirkko, Helsinki. Kuva: Matti T Amnell
Agricolan seurakunnan kirkkoherra 1989-1999
Matti T. Amnell
Johdanto
Mikael Agricolan kirkko Punavuoren ja Eiran välissä vietti 80-vuotisjuhlaansa 19.4.2015. Kirkko on ollut yli 80 vuotta merkittävä vaikuttaja näiden kaupunginosien elämässä hengellisesti ja sosiaalisesti. Se on ollut ”pyhä paikka” sekä monien harrastusten keskus, joka on vastannut alueen asukkaiden tarpeisiin. Tuhannet eri-ikäiset ihmiset ovat kokoontuneet siellä vuosittain erilaisiin tilaisuuksiin. Sen vaikutus on ulottunut muihin kaupunginosiin ja jopa Helsingin ulkopuolelle. Rakennuksena se on ollut huomattava maamerkki Helsingin silhuetissa ja leimannut siten kaupungin imagoa ja julkisuuskuvaa. Toimin Agricolan seurakunnan nuorisopappina vuosina 1968-1969 ja kappalaisena ja kirkkoherrana 1989-2009. Osallistun edelleen aktiivisesti Agricolan työhön eläkkeellä ollessani. Tässä tutkimuksessa käsittelen minulle tutuksi tullutta ympäristöä, josta minulla voi olla sisäpiiritietoa. Lähdeaineistona olen käyttänyt asiaa koskevaa kirjallisuutta ja tilastoja. Tarkoituksena on tarkastella Agricolan kirkkoa kaupunkitutkimuksen kannalta. Aluksi käsittelen Agricolan kirkon historiaa ja sitten sen rakennetta. Sen jälkeen pyrin pureutumaan sen käyttöön, funktioon ja merkitykseen. Koetan valottaa Agricolan asemaa yhteisön ja identiteetin luojana. Kirkon asema on 80 vuodessa suuresti muuttunut suomalaisessa yhteiskunnassa, ja koetan sen vuoksi tarkastella Agricolaa suhteessa näihin muutoksiin. Pyrin ottamaan huomioon myös eri aikoina Agricolaan kohdistettua kritiikkiä. Lopuksi esitän joitakin tulevaisuuden näkymiä ja toiveita.
Historiaa
Agricolan kirkko palvelee ensisijaisesti kahta kaupunginosaa, Punavuorta ja Eiraa, joiden historiallinen kehityskaari on hyvin erilainen. Punavuori oli 1800-luvun alussa kaukana kaupungin ulkopuolella. Se oli silloin asumattomia kallioita ja synkkää metsää. Kalastajat, soutajat ja monet vähävaraiset alkoivat vähitellen rakentaa alueelle pieniä mökkejä lupia pyytämättä. Pian maistraatti luovutti halukkaille rakentajille vuokratontteja. Katuja ei ollut. Oli vain mutkittelevia polkuja talosta toiselle. Uusia asukkaita muutti alueelle runsaasti 1840-50 jälkeen. Samalla tälle seudulle syntyi ”yöravintoloita”, joissa juopoteltiin ja harjoitettiin prostituutiota. Epäjärjestys ja jäsentymättömyys hallitsivat aluetta. Köyhyys ja paheellisuus leimasivat elämää täällä pitkään. ”Rööperi” sai siitä maineensa, joka säilyi sillä yli sata vuotta.Tehtaanpuistoon, nykyiseen Sepänpuistoon, tuli vuonna 1834 Kaartin tarkk`ampujapataljoonan ampumarata, joka toimi siellä vuoteen 1883 saakka. Tästä sotilaallisesta menneisyydestä kertovat vielä nykyisin Tarkk`ampujankatu ja Jääkärinkatu. Ampumaradan muutettua pois puisto oli pitkään kasvitarhana ja sen jälkeen halkovarastona.Nykyisin Punavuori on muuttunut lähinnä hyvinvoivan keskiluokan asuntoalueeksi. Se on malliesimerkki kaupunginosan gentrifikaatiosta, keskiluokkaistumisesta, jossa neliöhinnat ja vuokrat nousevat ja kotitalouksien koko pienenee. Keskikaupunkiasuminen on yhä enemmän. muodissa niiden keskuudessa, joilla siihen on varaa.
Eiran kaupunginosa on pieni omaleimainen alueensa, joka eroaa luonteeltaan selvästi Punavuoresta. Se oli 1800-luvun lopulla rakentamatonta. Siitä oli kaavailtu aluksi tehdasaluetta, josta Tehtaankatu sai nimensä. Tämä suunnitelma ei toteutunut, vaan vuonna 1908 Eiralle vahvistettiin asemakaava, ja sinne alettiin rakentaa asuntoja. Alue sai nimensä lähellä olevasta Eiran sairaalasta. Useat talot ovat viehättäviä ja jugendtyylisiä rakennuksia, ja kadut ovat kapeita ja kaartuvia. Alueella on selvä varakkaan kaupunginosan maine, joten se voisi olla esimerkkinä rikkaustaskusta.
Helsingin kaksikielinen seurakunta jaettiin vuonna 1905 kuuteen osaan. Silloin syntyivät Eteläinen suomalainen, Pohjoinen suomalainen ja Sörnäisten suomalainen seurakunta ja vastaavat samoilla alueilla toimivat ruotsinkieliset seurakunnat. Punavuori ja Eira tulivat Eteläisen suomalaisen piiriin. Sen kirkkona oli Uusi kirkko, joka myöhemmin sai nimen Johanneksen kirkko. Asukasluvun kasvaessa vuosisadan vaihteessa alettiin etsiä seurakunnalle lisätiloja. Sellaisena toimi jonkin aikaa Kaupunkilähetyksen omistama Betania-talo Perämiehenkadulla, mutta sitä pidettiin liian syrjäisenä. Suomenkielisten ja ruotsinkielisten seurakuntien oli myös vaikea sopia jumalanpalvelusajoista. Siihen aikaan tällä alueella asui 14000 asukasta, joista 13000 oli ruotsinkielistä. Ruotsinkieliset halusivat itselleen oman tilavan kirkon, jossa he saisivat käyttöönsä sunnuntain klo 10:n jumalanpalvelusajan. Hanke pantiin alulle asettamalla vuonna 1907 toimikunta valmistelemaan uutta kirkkoa. Elettiin suurlakon jälkeistä aikaa, ja ajan henki ei ollut erityisen suopea kirkolle. Työväen piirissä oli marksilaisia aatteita, ja oppineitten parissa oli luonnontieteellistä materialismia. Siksi ajateltiin, että kirkko voisi olla pieni ja idyllinen Tehtaanpuiston siimeksessä sijaitseva rakennus. Asia hautautui kuitenkin vuosikausiksi suunnittelumappeihin. Vasta 1926 asetettiin uusi toimikunta asiaa valmistelemaan. Julistettiin arkkitehtikilpailu, joka ei kuitenkaan johtanut rakennustoimiin. Vuonna 1932 järjestettiin uusi kilpailu, jonka voitti professori Lars Sonckin ehdotus. Sonck oli viime vuosisadan alkupuolen kuuluisa kirkkojen rakentaja, jonka käsialaa olivat Kallion kirkko, Tampereen tuomiokirkko ja Turun Mikaelin kirkko sekä monia muita huomattavia julkisia rakennuksia. Kirkon rakentaminen herätti myös arvostelua sen vuoksi, että Johanneksen kirkko oli niin lähellä. Myös ns. ”funktionalistinen” arkkitehtiryhmä arvosteli Sonckin kansallis-romanttista tyyliä. Helsingin kirkkovaltuusto hyväksyi kuitenkin kirkon rakentamisen, ja kirkko valmistui keväällä 1935.[3]
Lopputulos oli hyvin lähellä suoraviivaista funktionalismia eikä Sonckin kansallis-romantiikkaa ole siinä paljon jäljellä.
Photo: Anna Amnell
Photo: Anna Amnell
Kirkon rakenne
Agricolan kirkkorakennuksen huomiota herättävin osa on korkea torni, jonka risti kohoaa 103 metriä meren pinnan yläpuolelle. Se on Helsingin korkein kirkontorni, joka näkyy kauas merelle Helsinkiä laivalla lähestyttäessä. Se on kristillisen maailmankatsomuksen symboli ja tekee Agricolan kirkon perinteisen kirkon näköiseksi. Se leimaa myös kaupungin identiteettiä. Sota-aikana Neuvostoliiton pommikoneet suunnistivat Helsinkiin tornin ja ristin avulla. Sen vuoksi tornin 30 metriä korkea kapea osa laskettiin vuonna 1942 paksumman osan sisään.Se nostettiin ylös vasta 50-luvun alussa pitkän kiistelyn jälkeen. Monien mielestä sitä ei olisi tarvinnut nostaa. Tornissa on kolme kelloa, joita soitetaan tiettyjen tilaisuuksien yhteydessä. Soittaminen on herättänyt joskus naapureissa ärtymystä. ”Kuka teille on antanut luvan soittaa noita kelloja?” kysyttiin minulta kerran. Siihen kysymykseen ei ollut heti helppo löytää vastausta. ”Olisiko ollut kuningas Eerik Pyhä 1155 tai ehkä Kustaa Vaasa?” arvelin. Itse kirkkosali on katedraalimainen korkeine kaariholveineen. Alussa oli penkkejä 1300 hengelle, mutta istumapaikkoja on vähennetty myöhemmin 800:aan. Kirkon ongelmana on ollut pitkään kaiku. Huopalahden entinen kirkkoherra Yrjö Winter kertoi, että hän meni kirkon valmistuttua sinne iltatilaisuuteen ja kuuli, kuinka pappi puhui saarnatuolissa, mutta hän ei saanut selvää, puhuiko pappi suomea vai ruotsia. Kaiku sotki sanat niin pahoin. Tätä ongelmaa on pyritty ratkaisemaan moneen kertaan asentamalla useita kovaäänisiä, päällystämällä istuimet kankaalla, sijoittamalla kaikua pysäyttäviä levyjä istuinten alle, ruiskuttamalla asbestia holvikaariin ja sijoittamalla lattiaan ahvenmaalaista hiekkakiveä. Tällä hetkellä tilanne on varsin hyvä. Erikoisuutena voidaan mainita, että lattian hiekkakivessä on näkyvissä 400 miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja, oikosarvi-nimisen eläimen jäänteitä.
Agricolan kirkko oli valmistuessaan ensimmäinen kirkko, joka oli samalla toimintakeskus. Siinä oli seurakuntasali, yli kymmenen kerhohuonetta ja voimistelusali. Siten kirkko pystyi palvelemaan alueen asukkaita monipuolisella tavalla. Tämä herätti runsaasti huomiota tuohon aikaan. Kun voimistelusalissa järjestettiin nyrkkeilyharjoituksia, oli Helsingin Sanomissa pilapiirros, jossa kysyttiin: ”Sanotaanko aamen ennen vai jälkeen tyrmäyksen?” Seurakuntasali ja kerhohuoneet oli tarkoitettu lasten, nuorten, partiolaisten, ompelukerhojen, raamattupiirien, soittoryhmien, kuorojen, rippikoululaisten ja monien muiden ryhmien käyttöön. Toimintasiiven yhteydessä on myös useita asuntoja papeille ja muille työntekijöille. Kirkkosalin alle on sijoitettu tilava krypta. Sodan jälkeen Helsingissä oli ankara asuntopula, jonka vuoksi kryptassa oli monia vuosia asunnottomien miesten asuntola. Siellä saattoi yöpyä satakunta miestä kerrossängyissä. Ilmanvaihto oli huono ja hajuhaitat aamulla sen mukaiset. Nykyisin krypta on siisti nykyaikainen juhlasali, jota käytetään monenlaisiin tarkoituksiin.
Johannes ja Agricola. Kuva: Anna Amnell
Käyttö
Agricolan kirkko toimi Johanneksen seurakunnan toisena kirkkona vuoteen 1968 saakka, jolloin se tuli vasta perustetun Agricolan seurakunnan kirkoksi. Agricola oli oma seurakuntansa vuoteen 1998, jolloin se liitettiin Tuomiokirkkoseurakuntaan Johanneksen ja Vanhan kirkon seurakunnan tavoin. Tällä liitoksella Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ja seurakuntayhtymän kirkkovaltuusto halusivat yhdistää voimia keskikaupungin kirkollisessa työssä ja säästää kustannuksia. Kaikkien kolmen seurakunnan seurakuntaneuvostot ja useat seurakuntalaiset vastustivat liitosta. Niiden mielestä näillä seurakunnilla oli oma selvä perinteinen identiteettinsä, jonka ne halusivat säilyttää. Päätösvallan ja toiminnan toivottiin olevan lähellä toisiaan. Ruohonjuuritason pitäisi saada vaikuttaa seurakunnan kehityssuuntaan. Oma lähellä oleva paikallisseurakunta on monille seurakuntalaisille tärkeä tekijä elämässä. Nyt 16 vuoden jälkeen voitaneen sanoa, että liitoksessa menetettiin jotain paikallishengestä, mutta samalla saatiin joitain synergiaetuja.
Agricolan kirkko rakennettiin nimenomaan ruotsinkielisen seurakunnan tarpeisiin. Sen vuoksi ruotsinkielinen jumalanpalvelus oli useitten vuosikymmenien ajan sunnuntaisin klo 10, ja suomenkielinen jumalapalvelus vaihteli eri aikoihin, milloin klo 11.30., milloin klo 12. tai klo 13. Kun lama puhkesi 1990-luvulla, Södra svenka församlingen lopetti jumalanpalvelukset Agricolassa ja keskittyi pitämään ne vain Johanneksen kirkossa. Ruotsalaisten tilalle otettiin silloin Agricolaan englanninkielinen anglikaaninen seurakunta, jonka jumalanpalvelus on klo 10. Näin Agricola sai toimintaansa kansainvälistä väriä. Eräässä kerhohuoneessa piti jonkin aikaa jumalanpalveluksia myös afrikkalainen ryhmä.
”Virallisen jumalanpalveluselämän uudistustyön rinnalla on esiintynyt pyrkimyksiä luoda vaihtoehtoisia jumalanpalveluksia. Niistä tunnetuin ja vaikutukseltaan merkittävin on Helsingin Agricolan kirkossa vuonna 1988 alkunsa saanut Tuomasmessu.”Tuomasmessu aloitettiin Agricolan kirkossa muutamien jumalanpalvelusuudistusta ajavien asiantuntijoiden toimesta. Se saavutti heti suuren suosion niin, että alkuvuosina messussa oli jatkuvasti noin tuhat henkeä. Sen tuomat kävijämäärät nostivat Agricolan vilkkaimmin käytetyksi kirkoksi Suomessa. Kaikki eivät mahtuneet messussa istumaan, joten kirkon takaosassa saattoi seisoa sata tai kaksisataa henkeä koko messun ajan. Uudenlainen rytmikäs kirkollinen musiikki ja yleisön osallistumista kannustava messunkulku olivat varmaan eräitä menestystekijöitä. Musiikki herätti kyllä monissa vastustusta, ja jotkut pitivät sitä ”musiikillisena saasteena”. Messua arvosteltiin siitä, että se veti monia vakituisia kirkossakävijöitä pois heidän oman seurakuntansa jumalanpalveluksista. Myös jotkut agricolalaiset pitivät messua liian modernina ja meluisana. Sen vuoksi seurakunta ei siirtynyt uuteen päiväjumalanpalveluksen kaavaan, kun muu kirkko otti sen käyttöön. Useita erilaisia messuja pidettiin hyvänä järjestelynä, koska ihmisillä on silloin suurempi valinnanvara. Monet odottivat, että Tuomasmessu sopeutuisi pian vanhaan kirkolliseen tyyliin. Messun formaatti levisi kuitenkin nopeasti yli 50:een seurakuntaan Suomessa ja noin kymmenkuntaan muuhun maahan. Kirkollisissa piireissä sanottiinkin, että Tuomasmessun ei tarvitse sopeutua kirkkoon, vaan kirkon Tuomasmessuun. Messu on ollut esikuvana monille muille samantyyppisille kokeilumessuille. Nykyisin Tuomasmessussa käy noin 400 henkeä, ja messut välitetään myös Radio Dein kautta radionkuuntelijoille. Nuorille järjestetään keskiviikkoiltaisin myös Agricola-messu, jossa on videoesityksiä, valonheittimiä, rytmikäs bändi, savua ja muita tehosteita.
Krypta oli monia vuosikymmeniä poikatyönkeskus. Monet sukupolvet kävivät siellä poikakerhojen kokouksissa, peli-illoissa, partiokokouksissa, voimistelu- ja judoharjoituksissa. Sieltä löytyivät myös valokuvakerhon kehitysvälineet. Kryptassa pidetään nykyisin kirkkokahveja, myyjäisiä, hautajaisia, häitä, syntymäpäiväjuhlia ja kansantanssiharjoituksia. Joka viikko tiistaisin tarjotaan siellä yhden euron ateria ”kadunmiehille”, työttömille ja eläkeläisille. Siellä on kokoontunut jo seitsemän vuoden ajan keskiviikkoisin eläkeläisille tarkoitettu SenioriFoorum. Sen kävijämäärä vaihtelee noin 250:n ja 600:n hengen välillä. Aluksi kävijät voivat tulla seurustelemaan ja juomaan kahvia. Sitten on alkuhartaus, jonka jälkeen joku asiantuntija pitää esitelmän oman alansa aiheesta. Foorumissa on vieraillut poliitikkoja, lääkäreitä, kirjailijoita, näyttelijöitä, muusikoita ym. Tämän syksyn ensimmäisessä kokouksessa puhuu presidentti Martti Ahtisaari. SenioriFoorumin tapainen kokoontumismuoto on levinnyt myös muualle Suomeen, joten Agricola on voinut olla edelläkävijä myös tässä.
Senior Forum. Edessä vasemmalla Matti T. Amnell. Foto: M. Huovinen
Senior Forum. Edessä vasemmalla Matti T. Amnell. Foto: M. Huovinen
Voimistelusali on palvellut kaupunginosan liikuntaharrastuksia koko olemassaolonsa ajan. Tehtaanpuiston yhteiskoulu piti siellä vuosikymmeniä voimistelutunteja, ja sokeainkoulu opetti siellä sokeille lapsille kadulla liikkumista. Naisten voimisteluillat ovat jatkuneet vuodesta toiseen. Miehet ovat pelanneet koripalloa ja isät ja pojat sählyä. Lasten päiväkerho käyttää sitä liikuntaan. Sali on toiminut myös valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa äänestyspaikkana.
Kun sota päättyi 1945, muutamat sodasta palanneet miehet perustivat Agricolaan partiolippukunnan ja antoivat sille sotakokemuksiensa mukaan nimen Korvenkoukkaajat. Lippukunta pitää 70-vuotisjuhlansa 12.10.2015. Partiolaiset kokoontuvat toimintakeskuksessa olevissa ”partiokoloissa”. Tyttöpartiolaisilla oli pitkään oma lippukuntansa, ”Vihervillit”, mutta nykyisin tämä lippukunta on yhdistetty Korvankoukkaajiin. Partiotoiminta pyrkii tutustuttamaan kaupunkilapset luontoon pitämällä leirejä ja järjestämällä retkiä. Lippukunnalla on oma purjevene, jolla on tehty joka kesä purjehduksia Itämeren eri kohteisiin, Viroon, Gotlantiin, Ahvenmaalle jne. Jäseniä Korvenkoukkaajissa on yli 200. Uudet jäsenet antavat partiolupauksensa kirkossa itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa.
Seurakuntasalissa tarjotaan sunnuntaisin kirkossakävijöille kirkkokahvit. Siellä pidetään viikoittain monenlaisia tilaisuuksia, muiden muassa kuoroharjoituksia, konsertteja ja lähitalojen osakkaiden kokouksia. Salissa toimii tällä hetkellä Cafè Agricola niminen kahvila, jossa ulkopuolinen yrittäjä tarjoaa arkipäivinä lounaan edulliseen hintaan. Ruokailijoita käy päivittäin noin 70. Kahvila on avoin oleskelutila kaikille, ja sieltä löytyvät nettiyhteydet. Sähköinen verkostoituminen vaikuttaa erityisesti nuorten keskuudessa sen, että Agricolassa kävijät asuvat yhä enemmän muualla kaupungissa. Paikallisuus ei merkitse nykyään niin paljon kuin ennen.
Diakonia on aina kuulunut kirkon keskeisiin työmuotoihin. Kirkollinen auttamistyö on luonteeltaan etsivää, jolloin pyritään löytämään ne ihmiset, joita mikään muu avustusmuoto ei ole tavoittanut. Vuosikymmenien ajan diakonissat ovat tehneet kotikäyntejä varattomien ja vanhusten luona. Ne ovat olleet hyvin tarpeellisia erityisesti Punavuoressa. Monille diakonissoille kertyi vuosittain tuhatkunta vierailua. Seurakunnalle hankittiin 50-luvulla kesäkoti Vihdistä, ja siellä Punavuoren vähävaraiset lapset viettivät useita viikkoja kesäleirillä. Siellä järjestettiin leirejä myös eläkeläisille. Nyt kesäkoti on myyty. Entisenlaiseen leiritoimintaan ei ole enää tarvetta. Diakoniatyö alueella on muuttunut, ja kohdistuu erityisesti työttömiin ja nuorten parien taloudellisiin vaikeuksiin.
Merkitys ja funktio
Kirkon merkityksessä alueen asukkaille voitaneen erottaa kaksi ryhmää. Yksi ryhmä osallistuu aktiivisesti kirkon toimintaan, ja suhde kirkkoon leimaa heidän jokapäiväistä elämäänsä. Toisen suhde on etäisempi ja tilapäisempi. Kuitenkin lähes kaikki alueen asukkaat joutuvat kosketukseen kirkon kanssa kastetilaisuuksien, häiden, hautajaisten ja erilaisten harrastuspiirien kautta. Säännölliset jumalanpalvelukset vahvistavat osallistuvien kristillistä identiteettiä. Sellaiset symboliset messun osat kuten uskontunnustus ja ehtoollinen ovat siinä keskeisiä. Samalla ne luovat yhteisöllisyyttä osallistuvien kesken. Ihminen sosiaalistuu tietyn ryhmän jäseneksi tässä tietyssä paikassa ja tilassa. Yhteinen identiteetti vähentää myös eri sosiaaliluokkien välisiä eroja, ja sillä on ollut merkitystä tämän kaupunginosan elämässä. Se voi tosin erottaakin nämä ihmiset omaksi ”uskovien” joukoksi. Tästä syystä mm. Tuomasmessu on pyrkinyt madaltamaan kirkon kynnystä ja vetämään toimintaansa ”epäileviä tuomaita”. Ehkä sen menestys on johtunut osittain siitä, ettei tässä messussa käyminen ole leimannut ihmistä niin vahvasti kuin tavallinen jumalanpalvelus. Myös kirkollisessa elämässä kulttuuri vaihtuu, ja uusia tapoja ja työmuotoja koetaan keksiä. Niille voidaan asettaa uusia funktioita. Kaupungin elämä on usein kiireistä ja stressaavaa. Kirkolliset tilaisuudet voivat leppoistaa ja hidastaa vauhtia.
Tulevaisuus
Agricolan tulevaisuutta suunniteltaessa voitaisiin ottaa huomioon kaupunkisuunnitteluviraston ennustukset Helsingin tulevasta kehityksestä. Sen mukaan tulevaisuus on nähtävissä Meri-Rastilassa ja Lassilassa. Meri-Rastilassa 37,7 prosenttia asukkaista on maahanmuuttajataustaisia. Lassilassa taas joka viides on eläkeikäinen. Jos kaupungin kasvu jatkuu samansuuntaisena, muissakin kaupunginosissa tulee olemaan sama tilanne vuonna 2050.Kirkon tulisi kehittää toimintamuotoja, joilla voitaisiin palvella näitä asukasryhmiä. Toisaalta ulkomaisten suurkaupunkien kokemukset osoittavat, mitä voi seurata gentrifikaation jälkeen. Tällaiset alueet voivat muuttua vähitellen vain rikkaitten asuma-alueiksi, joista keskiluokka muuttaa pois alueen kalleuden vuoksi. Maahanmuuttajien ja eläkeläisten voi olla vaikea asettua silloin tänne. Sen vuoksi Agricolassa olisi tarkoin seurattava tilanteen kehitystä. Tulevaisuuden suunnittelussa voisi käyttää joukkoistamista, kysyä alueen asukkailta heidän tarpeitaan ja ohjata kehitystä sen avulla.
Amerikkalaisten kirkkojen kokemukset osoittavat, että kirkko menestyy hyvin, jos sillä on hyvä autojen parkkipaikka ja jos se on maanalaisen lähellä. Agricolan ongelma on parkkipaikkojen puuttuminen. Sellaisten saaminen voi olla vaikeaa, ja sen vuoksi tähän kaupunginosaan pitäisi saada riittävän iso parkkitalo. Pisararata voisi olla Agricolan kannalta hyödyllinen.
Viisaalla kalastajalla on monia erilaisia verkkoja, isosilmäisiä ja pienisilmäisiä isoja ja pieniä kaloja varten. Tulevaisuuden kirkon on oltava monipuolinen ja ketterä, jotta se voi menestyä tulevaisuuden nopeasti muuttuvassa kaupungissa.
______
Kirjallisuus:
Kotila, Heikki Tuomasmessu – epävarmojen ehtoollisjumalanpalvelus.
2006 Kaupunkilaisten kirkko. Helsinkiläisten ja seurakunnan kohtaamisia kuudella vuosisadalla. Toim. Marjo-Riitta Antikainen, Esko M. Laine ja Anne Birgitta Yeung. Helsinki: Otava.
Levänen, Yrjö Mikael Agricolan kirkon suunnittelu- ja rakennusvaiheita. Agricolan kirkko 1986. 1985. Helsinki: Agricolan seurakunta.
Malmberg, Lari Matkalla Helsingin tulevaisuuteen. Helsingin Sanomat 16.8.2015, s. A 16-17.
Ollila, Kaija 1973 Mikael Agricolan kirkko. Puhvelista Punatulkkuun. Helsingin vanhoja kortteleita. 6. painos. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö.
Pekkarinen, Matti (vuodesta 1998 Amnell Matti T.) - 1999 Mikael Agricolan kirkko. Keskellä kylää. Helsingin hiippakunnan kirkkoja. Helsinki: Kirjapaja Oy.
Waris, Heikki, 1973 .Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle. 2. painos. (1932) Helsinki: Weilin & Göös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti